Ripuli

Yksi gramma Polisorb-valmistetta pystyy sitomaan jopa viisi grammaa vettä. Polisorb ei imeydy elimistöön ja säilyy muuttumattomana. Se erittyy luonnollista tietä yhdessä siihen sitoutuneiden aineiden kanssa.

Ripuli on tila, jossa löysiä tai nestemäisiä ulosteita tulee vähintään kolme kertaa vuorokaudessa. Se on yleinen kuolinsyy kehitysmaissa ja maailmanlaajuisesti toiseksi yleisin imeväiskuolleisuuden syy. Nestehukka ripulin yhteydessä voi johtaa kuivumiseen ja elektrolyyttihäiriöihin, kuten kaliumin puutteeseen tai muihin suolatasapainon häiriöihin.     

Jos vetisiä ulosteita tulee useammin kuin kolme kertaa vuorokaudessa, elimistö voi siis kuivua. Tämä voi aiheuttaa vakavia komplikaatioita, ellei hoitoa saa ajoissa.  

Lasten ripuli voi myös aiheuttaa vanhemmille paljon ongelmia. Lapsilla on ripulia paljon useammin kuin aikuisilla, ja se kestää heillä paljon kauemmin. Lääkärien mukaan tämä johtuu siitä, että lapsen elimistö ei ole tottunut suojautumaan ulkopuolelta tulevien toksiinien ja allergeenien hyökkäyksiltä. Lapsen immuunijärjestelmä ei ole yhtä vahva kuin aikuisen, ja siksi ripulin hoito kestää lapsilla kauemmin. Pitää ottaa huomioon, että kaikki lääkkeet eivät ole lapsille sallittuja. On kuitenkin olemassa joitakin laaja-alaisia lääkinnällisiä laitteita, joiden on osoitettu olevan tehokkaita ripulin hoidossa kaikenikäisillä.    

Jos sairastat ripulia, korvaa nestehukka juomalla paljon. Polisorb-hoitoa saa antaa 1–6-vuotiaille vain lääkärin ohjeen mukaan, ja sen yhteydessä on käytettävä elektrolyytti- ja nestehukkaa korjaavaa oraaliliuosta. Polisorb ei sovi alle 1-vuotiaille.  

Jos ripuli kestää yli 3 vuorokautta, on veristä tai siihen liittyy kuumetta, kovia kipuja tai kouristuksia, ota yhteys lääkäriin. Jos olet raskaana tai imetät, kysy neuvoa lääkäriltä tai apteekista ennen kuin alat käyttää Polisorb-valmistetta.  

Älä käytä Polisorb-valmistetta kauempaa kuin 14 päivää, sillä se voi vähentää vitamiinien ja kalsiumin imeytymistä. Noudata lisäksi tasapainoista ruokavaliota, joka sisältää paljon ravintoaineita ja vitamiineja.


Käyttöaiheet
Käyttöaiheet
 
Allergia
The action of POLISORB is that its the smallest particles are surrounded by allergens, link them together and output through the intestines.
Myrkytystilat
POLISORB not only removes the symptoms and cure its cause – removes poisons and toxins from the human body in a natural way, linking them all through the gastro-intestinal tract.
Ripuli
One gram POLISORB MP can absorb up to five grams of water; in addition, the medication is characterized by extensive surface sorption. Using its You provides elimination not only the symptoms but also the causes of diarrhea.
Miksi Polisorb?
Turvallisuus
POLISORB don't contains additives and flavorings, so the medication has no toxic effect and doesn’t cause allergies. Medication not absorbed into the bloodstream, and passes through the liver and kidneys, allowing virtually no contraindications. Enterosorbent POLISORB MP has high security, and can assigned to newborn infants and pregnant women.
Teho
Sorption surface of POLISORB MP at use the inside is 300 m2/g, that is significantly higher than most available on the Russian and foreign market of enterosorbents. The medication is able to link any harmful substances
Nopeus
In the treatment, a special role is played by the first few minutes of the disease, when You need to quickly help the sick, remove toxicity, improve overall health. Here again to helps POLISORB MP, which, due to its unique structure, begins to act immediately after it enters the intestine and is able to radically change the situation for a few moments.
Vaikutusmekanismi

Haitalliset aineet, kuten allergeenit, toksiinit ja patogeeniset bakteerit edistävät sairauksien kehittymistä ja vaikuttavat terveydentilaan;

Polisorbtarttuu suolistossa olevien haitallisten bakteerien ympärille ja poistaa ne elimistöstä;

Polisorb adsorboi erikokoisia toksiineja ja allergeeneja ja kykenee hoitamaan tehokkaasti eri syistä johtuvia myrkytyksiä ja allergeenien aiheuttamia oireita;

Polisorb poistaa haitallisia aineita käytettäessä 14 vuorokauden kuureina.